Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusuvesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusuvesi. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. syyskuuta 2012

Ruusuvesi nuuskuteltavana

Ruusuvesi kewravesi hinta

Ostin jokunen aika sitten Helsingin Hämeentiellä sijaitsevasta Vii Voanista ruusuvettä ja kewravettä. Ruusuvedestä olin kuullut aikaisemminkin mutta kewravesi oli minulle aivan uusi tuttavuus. Molemmat ovat ”kukkavesiä”; ruusuvesi valmistetaan ruusun terälehdistä tislaamalla, kewravettä puolestaan saadaan tislaamalla kairapalmun tuoksuvia kukkia.

Molempia voi käyttää ruoanlaittoon esimerkiksi riisiä, leivonnaisia ja makeisia maustamaan. Ainakin ruusuvettä käytetään myös kosmetiikassa ja ruusuvesi sopii kasvovedeksi ihan sellaisenaan, erityisesti herkälle iholle.


Kukkavesien voimakas tuoksu yllätti


Ruokia en ole toistaiseksi näillä vesillä maustanut mutta kosmetiikkakäytössä olen jo molempia testannut.  Ostamieni vesien tuoksu yllätti minut: ruusuveden tuoksu ei ollut hienonvienon hempeä vaan yllättävän voimakas. Se ei kuitenkaan ole niin parfyymimainen kuin kuvittelin. Tuoksua on vaikea kuvailla, mutta se ei ole sama se kuin se mitä ruusunkukkaa tuoksutellessa aistii. Kyllä siitä silti (ruusun)kukan tuoksun erottaa.

Kewraveden tuoksu muistuttaa paljon ruusuveden tuoksua mutta se on hieman yrttisemmän oloinen, jossain sitä kuvailtiin myös ruusuvettä hedelmäisemmäksi. En voi sanoa että olisin alkuun suuresti ihastunut kumpaankaan tuoksuun mutta eivät nuo vastenmielisiäkään ole.

Täytyy toki muistaa että ostin nämä vedet aasialaisiin elintarvikkeisiin, ei kosmetiikkaan erikoistuneesta liikkeestä. Esimerkiksi ruusuveden tuoksu ilmeisesti vaihtelee jonkin verran sen mukaan mitä ruusulajiketta tislaamiseen on käytetty.


 Ruusuvesillä on eroja..


Kävin testin vuoksi Hakaniemen uudessa Ruohonjuuressa nuuskuttelemassa nimenomaan kasvovesikäyttöön myytävää ruusuvettä ja sen tuoksu taisi olla hieman miellyttävämpi. Tämä Flow kosmetiikan myymän ruusuveden INCI sanoo sisällöksi ”Rosa Damascena Water” mikä tarkoittaa damaskon ruususta tislattua ruusuvettä. Vii Voanin ruusuveden INCI puolestaan kertoo ainesosiksi ”Water and Rose Extract”eli vesi ja ruusu-uute.

Käytännössä pullojen sisältö on hyvin pitkälti samaa tavaraa sillä toki myös Flow kosmetiikan ruusuvesi sisältää vettä ja ruusun uutteita; siksi se on ruusuvettä. Flow kosmetiikan ruusuvedestä oli tarkentava tietona ruusun lajike mikä Vii Voanin pullosta puuttui. Ruusujen lajiero saattaa selittää eron myös tuoksuissa.
flow kosmetiikka ruusuvesi
Flow kosmetiikan tuotepakkaukset näyttäisivät kauniilta kylppärin hyllyllä! Oikean yläkulman vaaleanpunaisessa suihkepullossa on ruusuvettä kasvovesikäyttöön.

..myös hinnassa!


Vaikka Flow kosmetiikan ruusuvesi hieman paremmalta saattaa tuoksua, Vii Voanin ruusuveden todella edukas hinta (1,70 e / 190 ml) kompensoi erotusta aikalailla. Flow:n ruusuvedelle (15,95 e / 100ml) plussaa taasen tuo oikein kaunis pakkaus ja pullon ”suihkepää” jolla ruusuvettä voi supsutella suoraan kasvoille. Hintaero on kuitenkin niin kova että ehkäpä ostan jatkossakin ruusuveteni elintarvikehyllystä, jos ruusuveden vakikäyttäjäksi päädyn.

Olen viimepäivinä käyttänyt ruusuvettäni kasvovetenä. Kaadoin osan pullon sisällöstä pieneen, tyhjään ja huolellisesti pestyyn suihkugeelin näytepulloon ja lisäsin sekaan muutamia kiteitä sitruunahappoa. Happolisä on tarkoitettu ihon ph:n tasapainottamiseen saippuapesun jälkeen. En ole huomannut toistaiseksi mitään efektiä suuntaan tai toiseen. Tuoksu on tietysti aika kiva, vaikka vaatikin hieman totuttelua.

Kewravettä olen kokeillut toisenlaisessa käytössä, siitä lisää tuonnempana!


lauantai 15. syyskuuta 2012

Uusia aineksia kosmetiikkakokin keittiöön

kewravesi, ruusuvesi, palmuöljy
Ostoksia Vii Voanista


Luennon jälkeen jäi ylimääräistä aikaa joten päätin piipahtaa Hakaniemen etnokaupoissa katsomassa josko löytäisin saippuoihin sopivia rasvoja. Suuntasin Hämeenkadulla sijaitsevaan Vii Voaniin jossa on tosi laaja valikoima aasialaisia elintarvikkeita. Löytyihän sieltä vaikka mitä!

Kookosmaitoa saisi varmaan lähikaupastakin, mutta nappasin muutaman purkin mukaan kuitenkin. Löysin myös esimerkiksi ruusuvettä ja minulle ennen tuntematonta kewravettä sekä oranssia, puhdistamatonta palmuöljyä. Kookosöljyä otin myös purkillisen.


Ostosreissulla mukaan tarttui kukkavesiä..


Ruusuvettä käytetään ruuanlaitossa esimerkiksi tuomaan riisille tuoksua, sitä voi sekoittaa juomiin ja sillä voi maustaa leivonnaisia. Sitä käytetään myös kosmetiikassa ja esimerkiksi kotitekoisiin kasvovoiteisiin se on ilmeisesti vallan mainio ainesosa.

Ruusuvettä voi käyttää myös kasvovetenä ihan sellaisenaan! Se sopii erityisesti kuivalle ja herkälle iholle ja sen sanotaan myös olevan nk "adstringentti" eli se "kuroo" ihohuokosia. Sopinee siis hyvin myös rasvaisemmalle ihotyypille! :)

Googlen perusteella näyttäisi siltä että kewravettä käytetään samaan tapaan kuin ruusuvettä. Sen tuoksun sanotaan muistuttavan ruusuveden tuoksua mutta kewra on ilmeisesti hedelmäisempää. En ole pulloja vielä avannut joten en ole päässyt vertailemaan itse. :) Kosmetiikkaan kewraa käytetään lähinnä sen hyvän tuoksun vuoksi.

Kewra, Pandanus odorifer on suomeksi kairapalmu. Se kasvaa villinä ainakin Etelä-Intiassa ja Burmassa. Suomessa kairapalmu-nimellä myydään huonekasvejakin, en tosin tiedä onko kyse juuri samasta lajikkeesta jonka kukista kewravettä tehdään. Mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa tämä kewra!

Lisää kewrasta voi lukea esimerkiksi flowersofindia.net –sivulta.


..ja oranssia, puhdistamatonta palmuöljyä


Toinen ihan uusi juttu on puhdistamaton palmuöljy. Se on väriltään oranssia toisin kuin saippuanvalmistuksessa yleensä käytetty puhdistettu palmuöljy. Puhdistettua palmuöljyä olenkin jo kerran testannut; käytin sitä tyrnisaippuoiden valmistamiseen.

Suuressa määrin tuota puhdistamatonta tavaraa ei ilmeisesti kannata saippuaan laittaa sillä se saattaa antaa saippualle epämiellyttävää tuoksua. Täytyy tätä varten etsiä (..tai ehkä jopa itse kehitellä!) saippuaresepti jossa on sopivan vähän palmuöljyä. Mitä se ”sopivan vähän” sitten onkaan. Testaamalla se selviää. :)