Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka ja juoma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka ja juoma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Helpot herkkupallerot

kookoshiutaleet taateli




Kun tuota kookosöljyä minulla nyt on, ajattelin kokeilla sitä ihon- ja hiustenhoidon lisäksi myös johonkin syötävään. Kaapista löytyi myös kuivattuja taateleita ja kolmannes suklaalevystä joten ajattelin kokeilla josko näistä saisi jonkinlaisia makeita ”palleroita”. Hiukan jouluista ehkä, mutta kun olen jo glögikaudenkin avannut niin mikä jottei!


Aineslista oli tällainen:


  • Paketillinen kuivattuja taateleita
  • Vettä niin että pienityt taatelit juuri ja juuri peittyvät
  • Kookoshiutaleita maun mukaan massan sekaan (ja osa pinnan koristeeksi)
  • Ripsaus kaurahiutaleita massaan
  • Suklaalevyn jämät sulatettuna
  • Tummaa kaakaojauhetta
  • Pari ruokalusikallista kylmäpuristettua kookosöljyä
  • (Hasselpähkinärouhetta osaan massaa)
  • (Sulatettua suklaata pähkinällisten merkkaamiseen)
 

Liotin paketillisen taateleita puolisen tuntia vedessä, sulatin paloiteltua suklaata kuumassa vesihauteessa ja kaivoin kaapista vielä kookoshiutaleita, kaurahiutaleita ja tummaa kaakaojauhetta.  

Kaadoin suurimman osan liotusvedestä pois, lisäsin taateleiden joukkoon kylmäpuristettua kookosöljyä ja kaakaojauhetta ja osan sulaneesta suklaasta. Suklaata laitoin sekaan koska ajattelin että se jähmettyessään tanakoittaisi massan rakennetta. Surauttelin seosta sauvasekoittimella, (roiskui vähän sinne tänne!) ja ripsuttelin massan joukkoon vielä reilusti kookoshiutaleita ja pikkuisen kaurahiutaleita.


Näitä lisää joulunodotukseen, ehkä hiukan soveltaen!


Osaan massasta lisäsin vielä hasselpähkinärouhetta, osan jätin pähkinättömäksi sillä lapseni ovat pähkinälle allergisia. Laitoin massat jääkaappiin joksikin aikaa jähmettymään. Pyörittelin viilentyneestä massasta palleroita ja pyörittelin niitä kookoshiutaleiden ja suklaaraasteen seoksessa. Pähkinättömät pallerot dippasin vielä sulaneeseen suklaaseen jotta varmasti erottuvat pähkinällisistä!

Pienempi määrä suklaata ja kaakaojauhetta ja isompi määrä kuivattua hedelmää olisivat varmaan toimineet minun makuuni vielä paremmin, mutta melkoisen hyvä tuli näistäkin! Pojat tykkäsivät näistä kovasti; erityisesti juuri suklaan vuoksi. :)
 
itse tehty joulukarkkiKyllä näitä varmaan joulua odotellessa tulee tehtyä toistekin; seuraavalla kerralla tosiaan hedelmää enemmän, ehkäpä kuivattua aprikoosia taatelin kaveriksi (tai pelkkää aprikoosia?), ja kaakaojauheen ja/tai suklaan voisi jättää massasta kokonaan pois. Mantelijauho tai –rouhe passaisi tähän varmaan hyvin myös! 

Tykkään tosi paljon Leafin Talvikonvehdeista, niiden ainesosalistasta voisi ottaa mallia ja testailla jos jotain vastaavaa saisi aikaan kotioloissakin. :)

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kalan graavaaminen, graavilohi

graavikala kalan graavaaminen





Graavilohi on hyvää leivän päällä ja salaateissa - ja sitä on tosi helppo tehdä itse. Valmiiksi graavatun lohen kilohinta on aika huima verrattuna lohifileeseen josta graavikalan voi loihtia vaivatta itsekin. 

Aikaa graavautuminen tosin vie vuorokauden verran mutta valmistus itsessään ei kymmentä minuuttia kauempaa kestä, jos käsillä on valmiiksi fileoitu kalanpala. Suosittelen siis lämpimästi kalan gaavaamista itse, jos vain suinkin graavikala maistuu! Meille lohta ostetaan aina kertatarvetta isompi määrä: osa syödään yleensä ostopäivänä, osa suikaloidaan pakkaseen ja osa graavataan.  


Suolaa, sokeria, valkopippuria ja tilliä


Kalan lisäksi graavikalan valmistamiseen tarvitaan karkeaa merisuolaa, sokeria ja valkopippuria jauheena. Itse käytän näiden lisäksi aina myös (kuivattua) tilliä. Mausteeksi sopivat myös vaikkapa rosepippuri  tai konjakki. Ennen graavaamista kannattaa tarkastaa että kala on ruodoton ja nyppiä mahdolliset jäljelle jääneet ruodot pois. Kalan nahkaa ei tarvitse poistaa. 

lohen graavaus



Ripsauta kalan pinnalle hieman hienoa sokeria. Teen itse graavauksen näppituntumalta joten tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta pieni määrä riittää. Sokerin voi halutessaan jättää poiskin. Graavisiikaan sokeria en suosittele; se maistuu mielestäni paremmalta ilman. 

Sokerin jälkeen lisään yleensä valkopippuria. Voit valkopippurin jälkeen hiukan hieroa mausteita kalan pintaan jotta imeytyvät paremmin. Sokerin ja valkopippurin jälkeen lisään tillin, mieluiten mahdollisimman tasaisesti (esteettisistä syistä) kalan pinnalle. 

Viimeiseksi lisään merisuolan. Tällä kertaa käytin merisuolan sijaan vaaleanpunaista Himalajan ruususuolaa, hyvin toimii sekin. Suolaa voi laittaa ronskisti; ylimääräiset pyyhitään pois seuraavana päivänä. Karkeaa suolaa voi olla hankalaa saada pysymään tasaisesti kalan pinnalla joten olen tarpeen mukaan joskus painellut kiteitä hieman. 

graavikala suola
Tässä kalapalassa suolaa on melko reilusti; vähempikin olisi riittänyt. oikein hyvää tästä silti tuli! :)





Kalaa ei tarvitse kuitenkaan ”päällystää” suolalla niin että kala peittyy aivan kauttaaltaan, suola leviää kyllä vaikka paljaita kohtia näkyisikin. Vaikka suolakiteitä pyyhitäänkin pois seuraavana päivänä, suolan määrä vaikuttaa tietysti myös suoraan graavikalan lopulliseen makuun.  Ylenpalttinen määrä suolaa saa kalan maistumaan  - ylenpalttisen suolaiselta. 


Suola parantaa graavikalan säilyvyyttä


lohen graavaaminen ohjeMaustamisen jälkeen kala kääritään tiukasti muovikelmuun ja paketti sujautetaan jääkaappiin tekeytymään. Toiset laittavat kalan päälle vielä painon, meillä on pärjätty ilman.Vuorokauden kuluttua kala on graavautunut. Se tuntuu käsiteltäessä tönkömmältä ja lohen väri on mielestäni jotenkin syvemmän punainen. Ylimääräiset suolakiteet pyyhin huolellisesti talouspaperilla.

graavikala



Kun kala on valmis, olemme yleensä viipaloineet sen saman tien ohuiksi siivuiksi joita on sitten helppo napata jääkaapista leivän päälle. Edukas ja herkullinen ”leikkele”! :) Graavattu kala säilyy melko hyvin; meillä kala syödään yleensä suunnilleen viikon sisällä emmekä koskaan ole huomanneet siinä pilaantumisen merkkejä.




lauantai 13. lokakuuta 2012

Omenahillo



Itse tehty omenahillo

 

 

 Omenahillo


  • Kaksi kiloa omenoita
  • 800 grammaa hillosokeria (happamille ompuille enemmän)
  • Pari desiä vettä
  • Kanelitanko
  • Purkkeja ja kansia hillolle


Saimme jokunen aika sitten anopin kautta muovikassillisen omenoita, niistä on tehty omenapiirakkaa, niitä on kuivattu ja tein omenoista myös muutaman purkin omenahilloa. Nämä omenat olivat enemmän makeita ja mehukkaita kuin kirpeämpiä piirakka- tai hillo-omenoita mutta vallan toimiva hillo niistä silti syntyi! 

Keittelin omenalohkojen kanssa jonkin aikaa myös kanelitankoa mikä antoi hillolle ihan mukavan säväyksen. 


kuorittuja omenoita






Omenoita oli jäljellä reilu pari kiloa. Muutaman jätin lapsille syötäväksi, kaksi kiloa kuorin ja pilkoin keiteltäväksi. Laitoin kattilaan pari desiä kuumaa vettä ja omenalohkot perään. Saivat muhia kunnes omenat olivat pehmeitä. Omenahillon keittämisestä tulee muuten aivan ihana tuoksu!

Kun omenat olivat pehmenneet, otin kanelitangon pois, surautin omenat sileäksi ja kaadoin sekaan vajaan kilon hillosokeria. Laitoin joukkoon myös hiukan sitruunamehua tuomaan särmää muuten niin makeaan hilloon. Happamammille ompuille ei sitruunalisää olisi tarvinnut laittaa.  


omenahillon valmistus


Tässä välissä desinfioin hillopurkit ja kannet keittämällä ne kymmenen litran kattilassa muutaman minuutin ajan. On muuten hankalaa onkia tulikuumia purkkeja kiehuvasta vedestä! 

Ostin aiemmin syksyllä muutaman ”vanhan ajan hillopurkin” ihan vaan kun ovat niin nättejä. Ovat kansineen melko tilaa vieviä tavallisiin purkkeihin verrattuna mutta kyllä tuonne jääkaappiin pari isompaakin purkkia onneksi mahtuu. 


Omenahillon purkitus

 


Kuuman hillon purkitus oli aika sottaista puuhaa. Unohdin siinä säheltäessäni laittaa "vanhan ajan purkkeihini" kumiset kansitiivisteet, niiden sijaan laitoin tuollaiset leivinpaperin palaset purkin ja kannen väliin. No, ne liimautuivat täpötäyteen purkkiin aika hyvin joten jospa nuo säilyisivät ilman kumitiivistettäkin. 

Tavallisten purkkien kannet painuivat jäähtyessään nätisti hiukan sisäänpäin; se on merkki siitä että purkit ovat tiiviisti kiinni. Osa hillosta siis ainakin on käyttökelpoista pidemmänkin ajan päästä!
 
Yksi purkeista jäi vajaaksi ja se otettiin heti käyttöön. Hyvää on! Lapset eivät huomaa eroa kaupan hilloon verrattuna ja minä taas tykkään (tietysti) tästä itse tehdystä enemmän joten ihan onnistunut oli hilloamisoperaatio!


tiistai 9. lokakuuta 2012

Pelmenit sunnuntaiksi, resepti



pelmenit



Pelmeneiden tekeminen on aikamoista näpräämistä mutta lopputulos on vaivan arvoista. Lihaliemessä keitetyt, puolukoiden, kermaviilin ja suolakurkun kanssa tarjoiltavat pelmenit ovat yksi meidän perheen suosikkiruoista! Oikeaoppisesti pelmenit tarjoillaan venäläiseen tapaan smetanan kanssa, mutta minusta kevyempi kermaviili toimii ihan yhtälailla. Karpalot toimivat pelmenien lisukkeena myös loistavasti!

Jotkut sanovat ettei pelmenitaikinaan kuulu kananmunaa ollenkaan, toiset lisäävät smetanaa täytteeseenkin. Perinneruoista on on aina useita variaatioita. MeNaisten sivuilta bongaamaani pelmeniohjeeseen taas kuuluu sinappia, korianteria ja harissaa. Melko eksoottista! 


Pelmeneitä sunnuntaipäivälliseksi


Lupauduin tekemään sunnuntaina pelmeneitä ja ajattelin tehdä oikein ison annoksen etteivät varmasti lopu kesken. Puolet pienempi annos riittää pieniruokaiselle neljän hengen seurueelle ihan hyvin. 

Jauhelihaa minulla oli 700 grammaa, jatkoin sitä vielä soijarouheella joten paistettua jauhelihaseosta jäi hyvin vielä alkuviikon jauhelihakastiketta varten. Pelmenit ovat ehdottomasti parhaimmillaan suoraan kuumasta lihaliemestä nostettuna mutta jos niitä jää yli, ovat ne lämmitettynäkin oikein maistuvia.


Pelmenit, iso annos


Taikina: 



  • 2 dl vettä
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 2 munaa
  • 2 tl suolaa
  • (öljyä)


Täyte (josta osa menee jauhelihakastikkeeseen):



  • 700 g jauhelihaa
  • 2 sipulia
  • rouhittua mustapippuria
  • suolaa


Lihaliemi: 



  • 4 litraa vettä
  • 3 lihaliemikuutiota
  • laakerinlehti
  • 15  maustepippuria



pelmeniainekset


 
Sekoita taikinan ainekset käsin vaivaten. Taikinan tulee olla napakkaa mutta kuitenkin helposti muotoiltavaa. Perinteisesti pelmenitaikinaan ei laiteta öljyä mutta minä olen oliiviöljyä sekaan tuikannut sillä se tekee taikinasta mukavamman käsitellä. 


pelmenitaikina

 
Kun taikina on valmis, kääräise se talouskelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään noin puoleksi tunniksi. Sillä aikaa voit valmistaa täytteen. Pidemmästäkään ”lepoajasta” ei ole haittaa; voit tehdä taikinan valmiiksi vaikka edellisenä päivänä. 

Paista jauheliha ja sipulit pannulla, heitä sekaan mausteet. Anna jäähtyä. 


pelmenit



Kaulitse taikina ohueksi levyksi; pari milliä on ihan hyvä paksuus. Paperinohueksi taikinaa ei kannata kaulita ettei se repeä pelmeneitä täytettäessä. 

Leikkaa taikinalevystä ympyröitä esimerkiksi pyöreällä piparimuotilla tai juomalasin suulla. Sopiva läpimitta on noin viisi senttiä. Laita lusikalla täytettä taikinaympyröiden keskelle tai toiselle sivulle ja taita puolikuun muotoon. Sulje täyte pelmenin sisään taittelemalla avoimet reunat tiiviisti kiinni toisiinsa. 


pelmenit



Kun täyttöprojekti alkaa olla voiton puolella, laita vesi kiehumaan isoon kattilaan ja lisää sekaan liemikuutiot, laakerinlehdet ja pippurit. 

Keitä pelmenit lihaliemessä kypsiksi noin viiden minuutin ajan. Pelmenit ovat kypsiä kun ne pulpahtavat pintaan. 

Tarjoile pelmenit smetanan tai kermaviilin ja puolukoiden tai karpaloiden kanssa. Paistetut sienet ja suolakurkut sopivat seuraan mainiosti myös!


pelmenit

Pelmenit-ravintola Helsingissä, suosittelen!


Jos et innostu tekemään pelmeneitä itse mutta haluaisit niitä silti maistaa, näitä saa toki joistakin ravintoloista myös. Omakohtaista kokemusta minulla on Helsingin Kalliossa sijaitsevasta Pelmenit -ravintolasta johon kannattaa pistäytyä vaikka ravintolan karu olemus epäilyttäisikin.

Pelmenit ovat tässä ukrainalaisravintolassa taatusti ehtaa tavaraa ja annokset isoja. Ja jos kaurismäkeläinen estetiikka kiehtoo, sitä suuremmalla syyllä kannattaa poiketa! :) Pelmenit sijaitsee osoitteessa Kustaankatu 7 ja se on auki joka päivä kello 22.00 saakka.