Kun tuota kookosöljyä minulla nyt on, ajattelin kokeilla
sitä ihon- ja hiustenhoidon lisäksi myös johonkin syötävään. Kaapista löytyi
myös kuivattuja taateleita ja kolmannes suklaalevystä joten ajattelin kokeilla
josko näistä saisi jonkinlaisia makeita ”palleroita”. Hiukan jouluista ehkä,
mutta kun olen jo glögikaudenkin avannut niin mikä jottei!
Aineslista oli tällainen:
- Paketillinen kuivattuja taateleita
- Vettä niin että pienityt taatelit juuri ja juuri peittyvät
- Kookoshiutaleita maun mukaan massan sekaan (ja osa pinnan koristeeksi)
- Ripsaus kaurahiutaleita massaan
- Suklaalevyn jämät sulatettuna
- Tummaa kaakaojauhetta
- Pari ruokalusikallista kylmäpuristettua kookosöljyä
- (Hasselpähkinärouhetta osaan massaa)
- (Sulatettua suklaata pähkinällisten merkkaamiseen)
Liotin paketillisen taateleita puolisen tuntia vedessä,
sulatin paloiteltua suklaata kuumassa vesihauteessa ja kaivoin kaapista vielä
kookoshiutaleita, kaurahiutaleita ja tummaa kaakaojauhetta.
Kaadoin suurimman osan liotusvedestä pois, lisäsin
taateleiden joukkoon kylmäpuristettua kookosöljyä ja kaakaojauhetta ja osan sulaneesta suklaasta.
Suklaata laitoin sekaan koska ajattelin että se jähmettyessään tanakoittaisi
massan rakennetta. Surauttelin seosta sauvasekoittimella, (roiskui vähän sinne
tänne!) ja ripsuttelin massan joukkoon vielä reilusti kookoshiutaleita ja
pikkuisen kaurahiutaleita.
Näitä lisää joulunodotukseen, ehkä hiukan soveltaen!
Osaan massasta lisäsin vielä hasselpähkinärouhetta, osan jätin pähkinättömäksi sillä lapseni ovat pähkinälle allergisia. Laitoin massat jääkaappiin joksikin aikaa jähmettymään. Pyörittelin viilentyneestä massasta palleroita ja pyörittelin niitä kookoshiutaleiden ja suklaaraasteen seoksessa. Pähkinättömät pallerot dippasin vielä sulaneeseen suklaaseen jotta varmasti erottuvat pähkinällisistä!
Pienempi määrä suklaata ja kaakaojauhetta ja isompi määrä
kuivattua hedelmää olisivat varmaan toimineet minun makuuni vielä paremmin,
mutta melkoisen hyvä tuli näistäkin! Pojat tykkäsivät näistä kovasti;
erityisesti juuri suklaan vuoksi. :)
Kyllä näitä varmaan joulua odotellessa tulee tehtyä
toistekin; seuraavalla kerralla tosiaan hedelmää enemmän, ehkäpä kuivattua
aprikoosia taatelin kaveriksi (tai pelkkää aprikoosia?), ja kaakaojauheen
ja/tai suklaan voisi jättää massasta kokonaan pois. Mantelijauho tai –rouhe passaisi
tähän varmaan hyvin myös!
Tykkään tosi paljon Leafin Talvikonvehdeista, niiden
ainesosalistasta voisi ottaa mallia ja testailla jos jotain vastaavaa saisi
aikaan kotioloissakin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti