Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamomilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamomilla. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Piharatamo, kehäkukka & kamomilla vs. vesirokko

Kehäkukkakookosöljy


Kesällä uutettu piharatamo-kookosöljy pääsi tositoimiin kun perheen neljävuotiasiin iski vesirokko. Apeekkiin ei heti oireiden alettua päästy joten oma yrttiapteekki tuli apuun ensihädässä. Pienen potilaan yöllinen kutina rauhoittui hieman kun hölväsin koko pojan kasvoista varpaisiin ratamo-kookosöljyllä, onneksi! Muistan hämärästi omasta lapsuudestani millainen piina vesirokko oli.

Sen lisäksi että on kurjaa nähdä lapsi niin tuskaisena, kutisevat potilaat myös valvottavat perheen aikuisia: kuumeeseen on saatava myös öisin juotavaa aina kun janottaa, kutinaa pitää yrittää helpottaa keinolla millä hyvänsä ja muutenkin hoivailla. Ihan vain jo se että lapsi saa empatiaa ja huolenpitoa varmasti osaltaan rauhoittaa sairasta lasta. Sen myötä vanhemmatkin saavat nukkua hieman pidempiä unipätkiä.

Rohtoja kylpyöljyyn



En ollut varautunut näin suureen kysyntään kun ratamoöjyä laitoin maseroitumaan joten jotain täydennystä piti saada nopeasti. Parin viikkoa kestävään uuttamiseen ei ole nyt aikaa joten kokeilin oikotietä: lämmitin ihoa rauhoittavia kuivattuja yrttejä ja kookosöljyä uunissa miedolla lämmöllä. Lämpö pitää kookosöljyn juoksevana ja edesauttaa uuttumisprosessia. Liiasta kuumuudesta ei kuitenkaan ole hyötyä, se vain tuhoaa vaikuttavia aineita. Pidin siis uunin hieman alle 50 asteessa.


Improvisoitu hoitoöljy kutiavalle, rikkoutuneelle iholle


  • 4 dl kookosöljyä
  • iso kourallinen kuivattuja kehäkukan kukintoja
  • 1 rkl kamomillan kukintoja
  • 5 kpl kuivattuja piharatamon lehtiä

Laitoin kokonaiset kehäkukan ja kamomillan kukat ja ratamonlehdet lasipurkkiin, lämmitin kookosöljyn juoksevaksi ja kaadoin rohtojen päälle. Lämmitin uunin n. 50 asteeseen ja laitoin kannella suljetun lasipurkin uuniin. Annoin öljyn muhia uunissa kolme-neljä tuntia. Siivilöin öljystä kuivatut rohdot sideharson avulla ja hoitava öljy oli valmista.

Jos olisin osannut varautua vesirokkoon, olisin tehnyt kehäkukasta ja ratamosta mehiläisvahalla jämäköitettyä salvaa. Silloin olisin tehnyt öljyuutteessta mahdollisimman vahvaa: purkki täyteen kehäkukkaa ja öljyä päälle. Olisin myös  maseroinut rohtoja öljyyn ilman uunia ja huomattavasti kauemmin, parisen viikkoa. Salvaa olisin sivellyt nimenomaan ihon rakkulakohtiin.



Toimii myös kylpyöljynä ja kuivan ihon hoitoon


Jossittelu ei tietenkään kannata joten rohtoöljystä tuli kaiketi melko mietoa. Kookosöljy itsessäänkin tuo hieman apua ihon kutinaan joten nyt meillä mennään periaatteella "enemmän on enemmän". Öljyä on sen verran paljon että sillä voi huoletta voidella lapsen ihon aivan kauttaaltaan ja usein. Kutinaa on kuitenkin muuallakin kuin vesirokkorakkuloiden kohdalla; iho kutisee jo silloin kun rakkula on vasta tulossa joten pienet potilaat arvostavat kun öljyllä lotrataan oikein kunnolla.

Omatekoisten öljyjen lisäksi meillä luotetaan myös perinteiseen lääketieteeseen vesirokko-oireiden helpottamisessa: mies haki apteekista vaahtoa jonka pitäisi helpottaa erityisesti vesirokkoista ihoa. Rohtoöljylle on silti edelleen käyttödä: lorautan sitä lasten kylpyveteen. Sillä tavalla öljy levittyy tosi hyvin aivan joka puolelle kehoa. Talvella poikasten iho vaatii joka tapauksessa rasvausta joten rohdoilla vahvistettu kookosöljy on tähän tilanteeseen ihan omiaan.

Kuivattua kehäkukkaa, kamomillaa, piharatamoa ja siankärsämöä.
Näistä tulee hoitava ja rauhoittava hauduke kylpyvettä varten.


Öljylisän ohella olen välillä uuttanut rohtoja kylpyveteen. Pakkaan kourallisen kehäkukkaa ja toisen kourallisen muita yrttejä sideharsopakettin, laitan paketin ämpäriin ja kaadan päälle lämmintä vettä. Annan hautua hyvän tovin ja lisään haudukkeen kylpyveden joukkoon.  




torstai 18. lokakuuta 2012

Saippuat käytössä, tilannekatsaus

merisuolasaippua
Vasemmalla kamomillasaippua, keskellä tyrnisaippua, oikealla merisuolasaippua.








Saippuaharrastukseni aloittamisesta on vierähtänyt sen verran aikaa että olen jo päässyt testaamaan ensimmäisiä saippuoitani. Nyt on "välitilinpäätöksen" aika: Ne ovat ihania! :D Tällä hetkellä käytössä ovat merisuolasaippua, kamomillasaippua ja tyrnisaippua. 


Suolasaippua on ykkönen

Suosikkini on suolasaippua, ihan ensimmäinen ihan itse tehty saippuani. Pidän sen ulkonäöstä, se vaahtoaa ja puhdistaa sopivasti ja käytön myötä se on muuttunut vain kauniimmaksi. Nyt se on kuin veden hioma pyöreämuotoinen kivi! Suolakiteet eivät juuri tunnu pestessä mutta ne ovat kauniita kuvioita saippuan pinnassa. Ja toki suola tekee saippuasta samalla iholle lempeämmän. 

Tuoksutin suolasaippuan Nautical-nimisellä tuoksuöljyllä. Tuoksu oli aluksi ihan järkyttävän voimakas, tuntui kuin koko kämppä olisi tuoksahtanut merelliseltä partavedeltä! Ajan myötä tuoksu on miedontunut ja nyt saippuassa on mieto aavistus tuoksua, juuri sopivasti. Sen huomaa mutta se ei varmasti häiritse. 


Vaahtoava tyrnisaippua

Kakkoseksi kiilaa tyrnisaippua; se vaahtoaa saippuoista runsaimmin. Vaahto on melko isokuplaista. Tyrnisaippuan tuoksuna oli kardemumman ja appelsiinin eteerisiä öljyjä. Appelsiini haihtui harmi kyllä nopeasti olemattomiin ja kardemummakin tuoksuu enää vain vähän. Eteeriset öljyt taitavat tosiaan olla haastavia saippuan tuoksuttamisessa! Jatkossa pyrin pohtimaan eteeristen öljyjen tuoksuja enemmän myös tuoksun kestävyyden kannalta ja säästää herkimmin haihtuvat pääasiassa muihin kuin saippuatarkoituksiin.
 
itse tehty tyrnisaippua
Tyrnisaippuan pinnan tyrnirouhe”koristeet” tuntuivat ja näyttivät aluksi roskilta ja niitä irtoili runsaasti. Kuvaa kun katsoo niin kyllähän ne roskilta nättävät vieläkin. ;)  Ei paras mahdollinen ratkaisu käytettävyyden kannalta siis! Saippuamassassa oleva rouhe sen sijaan näyttää ihan nätiltä eikä häiritse pesua; se kuorii pestessä lempeästi. 

Käyttöön ottamani saippua oli erän epämuotoisin emmekä sitä ole vielä ehtineet kovin paljon kuluttaa joten se ei ole ehtinyt hioutua mukavan pyöreäksi. Ajan myötä sitten!


Kamomillasaippua kuorii kivasti

Kamomillasaippuan valmistusprosessi onnistui todella hyvin oikeastaan joka vaiheessa. Lopputuloskin on varsin kelvollinen; väri on sitä mitä odotinkin ja pala toimii kuten saippuan kuuluukin. 

Tässä saippuassa pinnalle ripoteltu kuivattu kamomilla ei häiritse lainkaan. Saippuamassassa oleva kuivattu kamomilla puolestaan kuorii erittäin hyvin; en olisi uskonut että hennon näköinen teeaines todella tuntuu pestessä!

kamomillasaippua

 

Sopiva koko ja viimeistely tuovat käyttömukavuutta


Saippuoiden mallista noin yleisesti voisi sanoa että terävien kulmien pyöristäminen toisi käyttömukavuutta. Taidan jatkossa käytellä kuorimaveistä saippuan paloittelun tai muotista irrotuksen jälkeen. Toki kulmat käytössä kuluvat, mutta kyllä se hetken vie kuitenkin. 

Samoin iiiiisot saippuapalat voivat olla aluksi hiukan hankalia käyttää. Varsinkin jos saippualla kätösiään pesevät myös pienet lapset. Toki tämäkin helpottaa saippuan kulumisen myötä mutta ehkäpä en jatkossa laita suorakaidemuottejani ihan niin täyteen kuin ekaa suolasaippuaa tehdessäni. 

 

Vatkattu karitevoi tuoksuu ja toimii!


Olen minä saippuan lisäksi jotain muutakin testannut:  Vaahdottamani karitevoi-jojobaöljyvoide on pysynyt varsin käyttäjäystävällisessä muodossa eikä ole ensimmäisen päivän jälkeen kovettunut lisää. Ihan aluksihan voide oli koostumukseltaan suorastaan kermavaahtomaista. Myöhemmin samana päivänä voide oli muuttunut selvästi jähmeämmäksi. 

Ensimmäisen päivän jähmettymisestä huolimatta vatkattu karitevoi on minusta huomattavasti mukavampaa käyttää (=vähemmän kovaa) kuin vatkaamaton karitevoi. Rasvaseokseen lisäämäni litsean eteerinen öljy on aivan ihanan tuoksuista ja tekee tuo voiteen käyttöön extramukavuutta.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kamomillasaippuan valmistus, näin se meni


Tein eilen kamomillasaippuan, hyvin sujui! Tällä kertaa en jännittänyt lipeääkään samalla tavalla kuin suolasaippuaa tehdessäni enkä edes pyytänyt miestäni keittiöön ensiapuvalmiuteen kuten viimeksi. ;)

Kamomillasaippuan resepti on Saara Kuhan kirjasta ”Käsintehtyä saippuaa” ja se menee näin:

  • 100 g kookosrasvaa
  • 100 g kovetettua kasvirasvaa (=munkinpaistorasvaa, Kokki, Kultamunkki tms.)
  • 300 g rypsiöljyä
  • 150 g vahvaa, kylmää kamomillateetä
  • 69 g lipeää
  • 1-2 tl kuivattua, hienonnettua kamomillaa (kuivaa kamomillateetä)


Kamomillasaippuan ainekset ryhmäkuvassa
Kamomillasaippuan ainekset. Tällä kertaa taka-alalla pilkistelee myös lipeäpurkki joka jäi merisuolasaippuan ryhmäkuvasta pois.



Tykkään tässä ohjeessa siitä että mukana on rypsiöljyä ts. sen raaka-aineen saa halutessaan myös kotimaisena. Myös kamomillaa saa kotimaisena versiona ainakin joistakin ekokaupoista. Sitä voi kasvattaa ja kuivata myös itse! Kookosrasva puolestaan tekee saippuasta hyvin vaahtoavaa ja puhdistavaa; se näyttäisikin olevan hyvin yleinen rasva saippuaohjeissa.


Suojavarusteet ja sekoittelua


Aloitin taas suojavarusteiden pukemisella (pitkähihainen paita ja suojahanskat), sen jälkeen mittasin ainekset. Sitten sulatin kookosrasvan kattilassa pienellä lämmöllä ja sekoitin joukkoon rypsiöljyn. Vein kattilan parvekkelle odottamaan ja jäähtymään ja siirryin lipeä ja teen pariin. Lisäsin lipeän kamomillateen joukkoon lasipurkkiin (tällä kertaa käteni eivät tärisseet :) ), laitoin kannen kiinni ja sekoitin seosta pienellä pyörivällä liikkeellä tiskialtaan yläpuolella.

En tiedä kuvittelinko vain, mutta tuntui ettei lipeäseos olisi ihan niin kuumaksi kuumunut kuin suolasaippuaa tehdessä? Voi tietty olla että olin tällä kertaa vain varmaotteisempi enkä säikkynyt lipeän aikaansaamaa lämpenemisreaktiota sama tavalla kuin viimeksi.

Avasin pari kamomillateepussia, hain kattilan sisälle ja kaadoin lipeäseoksen varovasti rasvan joukkoon. ripottelin kuivan kamomillan seokseen ja surauttelin massaa sauvasekoittimella. Tällä kertaa kiisselöityminen kesti hiukan kauemmin. Tämä saattaa johtua siitä että mukana ei ollut mitään hajustetta; hajusteet kuulemma ”jäsäyttävät” massan nopeammin.

 

 

Saippuamuotiksi maitopurkit


Saippuamassan kaato muottiin
Saippuamassaa maitopurkkikaukaloon
Kamomillasaippualle käytin muottina leivinpaperilla vuorattua maitopurkkikaukaloa. Omani on tehty puolentoista litran purkeista, siksi se näyttää niin vajaalta. Siistin saippuan pintaa silikoninuolijalla. Avasin vielä yhden kamomillateepussin ja ripottelin hiukan kamomillaa saippuan pinnalle. Vein mötikän varastohuoneeseen, kiedoin ympärille harson. Kun saippua on muotissaan, odotellaan seuraavaan päivään ja leikataan halko kun (jos) se on riittävästi kovettunut.

Nyt pitää mennä leikkaushommiin, siitä oma postauksensa kun kuvat on purettu! :)

tiistai 4. syyskuuta 2012

Saippuaa tulossa taas; kamomillasaippua


Kyllä minä sen kamomillasaippuankin teen kun kerran olen päättänyt! Saara Kuhan ohjeilla mennään jälleen. Tähän ohjeeseen tulee rasvoiksi kookosrasvaa, kovetettua kasvirasvaa (munkinpaistorasvaa) ja rypsiöljyä.

Kovetetun kasvirasvan ostin taannoin kun en lähikaupasta kookosrasvaa löytänyt, täytyyhän sillekin käyttöä keksiä!  :D Niin, joku voisi tietysti käyttää sitä munkkien paistamiseen mutta minun saippuakuumeeni on tällä hetkellä sen verran korkeissa lukemissa että näen kaikki mahdolliset ruoka-aineet potentiaalisina saippuanvalmistusaineina, heh. Miten mahtaisi toimia esimerkiksi punainen rooibos-tee saippuassa? Se toisi punertavaa väriä varmaan?

Ajatukset harhailevat jo uusiin ideoihin mutta takaisin tähän hetkeen. Tältä saippuan pitäisi näyttää valmiina:




Tältä kamomillasaippuan pitäisi näyttää valmiina. Kuvassa aukeama Saara Kuhan kirjasta "Käsitehtyä saippuaa".

Tämäkin ohje vaikuttaa melko helpolta ja lipeän käsittelystä on jo kokemusta joten odotan että homma sujuu hyvin tälläkin kertaa. Saippuan ehdin valmistaa nyt mutta minun täytyy kiirehtiä koululle vielä tänään joten postaus valmistuksen vaiheista ja sujumisesta seuraa perässä!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Anisöljyä ja kamomillateetä

Öljyn maserointia ja kamomillateen keittelyä tulevia saippuoita varten

Minun piti tehdä tänään saippuaa. Mutta kun ole strömsöläisiä, en päässyt alkua pidemmälle. Valmisteluja kyllä sain tehtyä, ehkäpä huomenna jo etenen tässä projektissa tositoimiin saakka! :)

Kamomillasaippua tulee olemaan ensimmäinen testaukseni. Kamomillateen sain sentään jo tänään keitettyä, onpahan valmiina ja viileänä jääkaapissa huomista varten. Tosiaan luulin että minulla on kaikki tarvittavat ainekset; liuta eksoottisempia öljyjä, lipeää, tuoksuja, värejä..  Reseptejä tutkiessani huomasin että kookosrasva olisi aika ehdoton juttu myös. Ei hätää, sitähän saa mistä tahansa! Vaan eipä saanut meidän lähikaupasta.

Aniksensiemenet morttelointia vaille valmiina.


Olin ajoittanut saippuaprojektin lasteni päiväuniaikaan joten en ehtinyt sekä lähteä metsästämään tarvikkeita muista kaupoista, että tekemään saippuaa tänään. Hain siis kookosrasvat Prismasta ja jätin saippuanvalmistuksen suosiolla huomiseen.

Kookosrasvanhakureissulla nappasin mukaani myös aniksensiemeniä ja ruususuolaa. Aniksensiemenet maseroin oliiviöljyyn; teen anissaippuaa kun öljy on tekeytynyt. Kauniin vaaleanpunainen ruususuola taas tulee suolasaippuaan jota myös meinaan kokeilla. Suolasaippuaa on kovasti kehuttu hellävaraiseksi ja atoopikoillekin sopivaksi ja sehän passaa meille.

Maseroitu öljy tuo saippuaan lisätwistiä


Maserointi tarkoittaa menetelmää jossa esimerkiksi yrttejä uutetaan öljyyn. Maserointi on helppoa: maseroitava aine, tässä tapauksessa murskatut aniksen siemet sekoitetaan (lämpimään) oliiviöljyyn, seos kaadetaan lasipurkkiin ja kansi suljetaan. Öljyn annetaan tekeytyä viikon verran, siivilöidään öljy ja voilà, maseroitu öljy on valmista!

Tämä on mainio menetelmä saada yrttien tehoaineet tai vaikkapa aniksen tuoksu saippuaan mukaan. Saa nähdä miten hyvin aniksen tuoksu saippuassa säilyy, raportoin siitä myöhemmin kun anissaippua on tehty ja valmista käytettäväksi. Sitä ennen täytyy tietysti antaa öljyn maseroitua! :)

Tämän päivän tekeleet; anisöljy maseroitumassa ja kamomillatee valmiina viilennettäväksi.









sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ainesten esittelyä: Kuivatut kukkaset

eli mitä kaikkea kivaa kotikosmetiikkaan voikaan lisätä


Olen ajatellut lisätä (vielä suunnitteluasteella oleviin) saippuoihini mukaan joitakin tuttuja yrttejä. Kosmetiikkaan soveltuvia kasveja on vaikka kuinka, mutta aloittelen näillä; kuivatulla laventelilla, ruusulla ja kamomillalla. Tässäkin on jo reilusti siihen nähden etten ole vielä ainuttakaan saippuaa tehnyt! :) Alla kuvat kaikista; vasemmalla kamomilla, ylinnä ruusu ja alhaalla laventeli.


Kuivatut yrtit ja kukat saippuan valmistuksessa. Kamomilla, ruusu ja laventeli



Tuoksuva laventeli


Laventeli on klassinen yrtti jonka eteerisen öljyn sanotaan rentouttavan, alentavan verenpainetta ja laukaisevan kouristuksia. Kuivatuista kukista voidaan valmistaa rauhoittavaa teetä jonka kerrotaan poistavan myös päänsärkyä. Kosmetiikassa laventelia käytetään muun muassa sen hyvä tuoksun vuoksi.

Ajattelin kokeilla jossain vaiheessa myös laventelisaippuan valmistamista ja tarkoitukseni on laittaa saippuamassaan tai saippuan pinnalle myös kuivattua laventelia. Valmiissa saippuassa kuivatut kasvinosat kuulemma yleensä menettävät alkuperäisen värinsä, mutta silti ajattelin ripsaista hitusen kuivattua kasvia saippuan sekaan. Tuoksua vahvistan eteerisellä öljyllä.

Ylellinen ruusu


Yrttiaapiseni eli yrttitarha.fi kertoo ruusua käytettävän kosmetiikassa ihoa virkistävänä, puhdistavana ja rauhoittavana ainesosana. Kuivatuissa ruusunterälehdissä on mielestäni ylellistä fiilistä, täytyy testata kuinka terälehdet toimivat saippuassa! Näitä taidan ripotella hiukan pienemmäksi murskattuna jonkun hempeämmän saippuan pinnalle.

Lempeä kamomilla


Ja sitten lempparini: kamomilla! Kuivattua kamomillaa löytää lähes jokaisesta ruokakaupasta teehyllystä. Edullista ja monikäyttöistä! Kamomillaa (kuten toki ruusua ja laventeliakin) voi hyvin viljellä myös itse. Kukat kerätään juuri niiden avauduttua ja kuivataan.

Kuvatuista kukista saa rauhoittavaa, hyvänmakuista teetä jota voi käyttää vaikkapa lempeänä unilääkkeenä. Kamomilla rauhoittaa vatsan tulehduksia ja ulkoisesti sitä voi käyttää voiteissa ja kääreissä esimerkiksi ärsyyntyneen ihon tai auringonpolttamien hoitoon.

Kamomilla on lempeä yrtti jota useimmiten voi käyttää hyvin myös lasten iholle. Erityisesti herkkäihoisten kannattaa toki ensin testata pienemmälle ihoalueelle kuinka iho kamomillaan reagoi.  En ole vielä päättänyt mitä saippuareseptiä ihan ensimmäiseksi testaan, mutta kamomillasaippua on yksi jota ensimmäiseksi saippuakseni harkitsen.

Kamomillateen suurkuluttajana kamomillaa löytyi kaapistani jo valmiina, laventelin ja ruusun tilasin aiemmassa postauksessani mainitsemastani Pienestä Tuoksukaupasta.