Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste piharatamo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piharatamo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Piharatamo, kehäkukka & kamomilla vs. vesirokko

Kehäkukkakookosöljy


Kesällä uutettu piharatamo-kookosöljy pääsi tositoimiin kun perheen neljävuotiasiin iski vesirokko. Apeekkiin ei heti oireiden alettua päästy joten oma yrttiapteekki tuli apuun ensihädässä. Pienen potilaan yöllinen kutina rauhoittui hieman kun hölväsin koko pojan kasvoista varpaisiin ratamo-kookosöljyllä, onneksi! Muistan hämärästi omasta lapsuudestani millainen piina vesirokko oli.

Sen lisäksi että on kurjaa nähdä lapsi niin tuskaisena, kutisevat potilaat myös valvottavat perheen aikuisia: kuumeeseen on saatava myös öisin juotavaa aina kun janottaa, kutinaa pitää yrittää helpottaa keinolla millä hyvänsä ja muutenkin hoivailla. Ihan vain jo se että lapsi saa empatiaa ja huolenpitoa varmasti osaltaan rauhoittaa sairasta lasta. Sen myötä vanhemmatkin saavat nukkua hieman pidempiä unipätkiä.

Rohtoja kylpyöljyyn



En ollut varautunut näin suureen kysyntään kun ratamoöjyä laitoin maseroitumaan joten jotain täydennystä piti saada nopeasti. Parin viikkoa kestävään uuttamiseen ei ole nyt aikaa joten kokeilin oikotietä: lämmitin ihoa rauhoittavia kuivattuja yrttejä ja kookosöljyä uunissa miedolla lämmöllä. Lämpö pitää kookosöljyn juoksevana ja edesauttaa uuttumisprosessia. Liiasta kuumuudesta ei kuitenkaan ole hyötyä, se vain tuhoaa vaikuttavia aineita. Pidin siis uunin hieman alle 50 asteessa.


Improvisoitu hoitoöljy kutiavalle, rikkoutuneelle iholle


  • 4 dl kookosöljyä
  • iso kourallinen kuivattuja kehäkukan kukintoja
  • 1 rkl kamomillan kukintoja
  • 5 kpl kuivattuja piharatamon lehtiä

Laitoin kokonaiset kehäkukan ja kamomillan kukat ja ratamonlehdet lasipurkkiin, lämmitin kookosöljyn juoksevaksi ja kaadoin rohtojen päälle. Lämmitin uunin n. 50 asteeseen ja laitoin kannella suljetun lasipurkin uuniin. Annoin öljyn muhia uunissa kolme-neljä tuntia. Siivilöin öljystä kuivatut rohdot sideharson avulla ja hoitava öljy oli valmista.

Jos olisin osannut varautua vesirokkoon, olisin tehnyt kehäkukasta ja ratamosta mehiläisvahalla jämäköitettyä salvaa. Silloin olisin tehnyt öljyuutteessta mahdollisimman vahvaa: purkki täyteen kehäkukkaa ja öljyä päälle. Olisin myös  maseroinut rohtoja öljyyn ilman uunia ja huomattavasti kauemmin, parisen viikkoa. Salvaa olisin sivellyt nimenomaan ihon rakkulakohtiin.



Toimii myös kylpyöljynä ja kuivan ihon hoitoon


Jossittelu ei tietenkään kannata joten rohtoöljystä tuli kaiketi melko mietoa. Kookosöljy itsessäänkin tuo hieman apua ihon kutinaan joten nyt meillä mennään periaatteella "enemmän on enemmän". Öljyä on sen verran paljon että sillä voi huoletta voidella lapsen ihon aivan kauttaaltaan ja usein. Kutinaa on kuitenkin muuallakin kuin vesirokkorakkuloiden kohdalla; iho kutisee jo silloin kun rakkula on vasta tulossa joten pienet potilaat arvostavat kun öljyllä lotrataan oikein kunnolla.

Omatekoisten öljyjen lisäksi meillä luotetaan myös perinteiseen lääketieteeseen vesirokko-oireiden helpottamisessa: mies haki apteekista vaahtoa jonka pitäisi helpottaa erityisesti vesirokkoista ihoa. Rohtoöljylle on silti edelleen käyttödä: lorautan sitä lasten kylpyveteen. Sillä tavalla öljy levittyy tosi hyvin aivan joka puolelle kehoa. Talvella poikasten iho vaatii joka tapauksessa rasvausta joten rohdoilla vahvistettu kookosöljy on tähän tilanteeseen ihan omiaan.

Kuivattua kehäkukkaa, kamomillaa, piharatamoa ja siankärsämöä.
Näistä tulee hoitava ja rauhoittava hauduke kylpyvettä varten.


Öljylisän ohella olen välillä uuttanut rohtoja kylpyveteen. Pakkaan kourallisen kehäkukkaa ja toisen kourallisen muita yrttejä sideharsopakettin, laitan paketin ämpäriin ja kaadan päälle lämmintä vettä. Annan hautua hyvän tovin ja lisään haudukkeen kylpyveden joukkoon.  




tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kookosöljyynkin voi maseroida!

piharatamoöljy


Heinäkuun hellesäät ovat parhainta aikaa maseroida rohtoja kookosöljyyn! Kun lämpötila pysyttelee korkealla, kookosöljy muuttaa olomuotonsa kokonaan nestemäseiseksi > maserointi onnistuu. Maserointi tarkoittaa kasvin uuttamista öljyyn. Uuttaessa kasvin makuaineet (tai rohdoissa vaikuttavat aineet) liukenevat öljyyn ja ovat öljyn seassa helposti käytettävässä muodossa.

Kookosöljy sopii ihonpuhdistukseen ja kosteusvoiteeksi


Olen puhdistanut kasvoni jo pitkään kookosöljyllä; jos olen käyttänyt päivällä meikkiä, hieron saippuapesun jälkeen kasvoilleni hieman kookosöljyä ja pyyhin ylimääräiset pois vanulapulla. Meikinrippeet lähtevät tehokkaasti, myös vedenkestävä ripsiväri. Samalla kasvot saavat kosteutta ja voitelua.

Kookosöljy saattaa kuulostaa turhan tuhdilta kasvovoiteelta mutta ainakin minun epäpuhtaalle sekaiholleni se on toiminut aivan loistavasti. Naama ei kiillä, iho tuntuu miellyttävältä ja meikki lähtee viimeisiä hitusia myöten.

Porkkanasta A-vitamiinia, piharatamolla ihon tulehduksia vastaan


Maseroimalla kookosöljyyn saa lisättyä iholle hyödyllisiä tehoaineita. Minä maseroin tällä kertaa kuivattua porkkanaa ja piharatamoa. Porkkana sisältää runsaasti iholle hyödyllistä beetakaroteenia - beetakaroteenista muodostuva A-vitaamini taas on tunnettu varsinaisena "ihovitamiinina".

Piharatamon puolestaan tuhoaa bakteereja ja sitä voidaan käyttää muun muassa tulehdusten hoidossa. Moni varmaan tietäänkin perinteisen tavan käyttää ratamonlehtiä "laastarina". Piharatamon sanotaan myös tehostavan ihosolujen muodostamista mistä on apua esimerkiksi arpien häivyttämisessä.

Jos mahdollista, maserointiin kannattaa käyttää kuivattuja kasveja. Kun kasveissa ei ole nestettä, öljy säilyy paremmin. Maserointi itsessään on helppoa: kuivatut kasvit ja öljy laitetaan lasipurkkiin, purkin kansi kiinni ja odotellaan. Viikon tai parin päästä tehoöljy on valmista käytettäväksi. Öljyksi kelpaa melkeinpä mikä tahansa kosmetiikassa käytettävä öljy, esimerkiksi oliiviöljyä käytetään usein. Öljyä voi myös hieman lämmittää ennen maserointia, lämpö ilmeisesti tehostaa maseroitumisprosessia.