Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maserointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maserointi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kookosöljyynkin voi maseroida!

piharatamoöljy


Heinäkuun hellesäät ovat parhainta aikaa maseroida rohtoja kookosöljyyn! Kun lämpötila pysyttelee korkealla, kookosöljy muuttaa olomuotonsa kokonaan nestemäseiseksi > maserointi onnistuu. Maserointi tarkoittaa kasvin uuttamista öljyyn. Uuttaessa kasvin makuaineet (tai rohdoissa vaikuttavat aineet) liukenevat öljyyn ja ovat öljyn seassa helposti käytettävässä muodossa.

Kookosöljy sopii ihonpuhdistukseen ja kosteusvoiteeksi


Olen puhdistanut kasvoni jo pitkään kookosöljyllä; jos olen käyttänyt päivällä meikkiä, hieron saippuapesun jälkeen kasvoilleni hieman kookosöljyä ja pyyhin ylimääräiset pois vanulapulla. Meikinrippeet lähtevät tehokkaasti, myös vedenkestävä ripsiväri. Samalla kasvot saavat kosteutta ja voitelua.

Kookosöljy saattaa kuulostaa turhan tuhdilta kasvovoiteelta mutta ainakin minun epäpuhtaalle sekaiholleni se on toiminut aivan loistavasti. Naama ei kiillä, iho tuntuu miellyttävältä ja meikki lähtee viimeisiä hitusia myöten.

Porkkanasta A-vitamiinia, piharatamolla ihon tulehduksia vastaan


Maseroimalla kookosöljyyn saa lisättyä iholle hyödyllisiä tehoaineita. Minä maseroin tällä kertaa kuivattua porkkanaa ja piharatamoa. Porkkana sisältää runsaasti iholle hyödyllistä beetakaroteenia - beetakaroteenista muodostuva A-vitaamini taas on tunnettu varsinaisena "ihovitamiinina".

Piharatamon puolestaan tuhoaa bakteereja ja sitä voidaan käyttää muun muassa tulehdusten hoidossa. Moni varmaan tietäänkin perinteisen tavan käyttää ratamonlehtiä "laastarina". Piharatamon sanotaan myös tehostavan ihosolujen muodostamista mistä on apua esimerkiksi arpien häivyttämisessä.

Jos mahdollista, maserointiin kannattaa käyttää kuivattuja kasveja. Kun kasveissa ei ole nestettä, öljy säilyy paremmin. Maserointi itsessään on helppoa: kuivatut kasvit ja öljy laitetaan lasipurkkiin, purkin kansi kiinni ja odotellaan. Viikon tai parin päästä tehoöljy on valmista käytettäväksi. Öljyksi kelpaa melkeinpä mikä tahansa kosmetiikassa käytettävä öljy, esimerkiksi oliiviöljyä käytetään usein. Öljyä voi myös hieman lämmittää ennen maserointia, lämpö ilmeisesti tehostaa maseroitumisprosessia.


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kuivurin hurinaa ja maserointisuunnitelmia



kuivatut omenat kuivattu omena omenoiden kuivaaminen
Kuivatut omenat ovat meidän lasten mieleen. Olen joutunut laittamaan purkin ylähyllylle jotta eivät olisi koko ajan näitä napsimassa! :)


Tänä syksynä hankkimani hyötykasvikuivuri on ollut ahkerassa käytössä. Pääasiassa kuivaan suppilovahveroita joita käyn keräämässä joka viikko muutaman litran. Olisinkohan reilun kymmenisen litraa kerännyt yhteensä.  

Tällä hetkellä kuivurissa hurisee karkeaa porkkanaraastetta ja banaaniviipaleita. Porkkanaraaste on testi; aion maseroida kuivaa porkkanaa öljyyn. :)  Kuivatusta kasvista maseroitu öljy on käsittääkseni paremmin säilyvää kuin tuoreesta aineksesta maseroitu. Porkkanaöljyn tulen käyttämään saippuanvalmistukseen. Mehumuodossa olen porkkanaa jo testannutkin, siitä tuli kiva keltainen väri vaikka se tuleekin vaalenemaan alkuperäisestä. Luonnonvärit eivät säily saippuoissa vahvana kovin kauan vahvana.

Porkkanan lisäksi tulen varmasti kuivaamaan maserointia varten muutakin; piharatamoa ainakin. Villiyrttien keräämisen jätän tulevalle keväälle ja kesälle, nyt syksyllä kasvit eivät enää ole parhaimmillaan. Tulisi jo kevät!  

Banaanilastuja ja kuivattua omenaa

 
banaanin kuivaaminen

Banaaniviipaleita kuivaan naposteltavaksi; kävin äsken maistamassa osin kuivunutta banaaniviipaletta ja lupaavalta vaikutti! Eilen oli omenapäivä; tein vihdoin aiemmin saamistamme omenoista hilloa ja lisää piirakkaa (tottakai), samalla testasin omenaviipaleiden kuivaamista. Viipaloin kuorelliset omenat mahdollisimman ohuiksi jotta ne kuivuisivat nopeasti. 

omenaviipaleet


Hyvin ne ehtivätkin kuivua illan aikana mutta ehkä hiukan paksummat siivut olisivat olleet mukavampia syödä. Maku on vahvan omenainen mutta viipaleita tulee napattua suuhun useita kerralla kun ne ovat niin ohuita! Suutuntuma saattaisi olla paksummissa viipaleissa parempi. 


Juuressipsejä taffeleiden vaihtoehdoksi 

 

juuressipsit juureslastut
 
Myös juureslastujen tekeminen kutkuttelisi; ostin viikonloppuherkuksi porkkanasta, palsternakasta ja perunasta tehtyjä juureslastuja, olivat aika hyviä! Yleensä kotitekoiset sipsit tehdään kaiketi uunissa alusta loppuun mutta kun tuo meidän uuni ei ihan vimpan päälle ole, voi kuivurista olla apua hyvän rapeuden saamiseksi. Ensin ruskistusta uunissa, sitten vielä kuivurissa rapsakkuutta.


Ehdin jo hankkia punajuuret ja palsternakat jääkaappiin odottamaan, aikaa sipsikokeilulle ei vielä tänä viikonloppuna löytynyt. Ehkäpä ensi viikolla! 


 
juureslastut
Chipstersin juureslastut olivat hauskan näköinen ja hyvänmakuinen vaihtoehto perustaffeleille. Näiden tekemistä täytyy testata kotikeittiössäkin!




lauantai 1. syyskuuta 2012

Anisöljyä ja kamomillateetä

Öljyn maserointia ja kamomillateen keittelyä tulevia saippuoita varten

Minun piti tehdä tänään saippuaa. Mutta kun ole strömsöläisiä, en päässyt alkua pidemmälle. Valmisteluja kyllä sain tehtyä, ehkäpä huomenna jo etenen tässä projektissa tositoimiin saakka! :)

Kamomillasaippua tulee olemaan ensimmäinen testaukseni. Kamomillateen sain sentään jo tänään keitettyä, onpahan valmiina ja viileänä jääkaapissa huomista varten. Tosiaan luulin että minulla on kaikki tarvittavat ainekset; liuta eksoottisempia öljyjä, lipeää, tuoksuja, värejä..  Reseptejä tutkiessani huomasin että kookosrasva olisi aika ehdoton juttu myös. Ei hätää, sitähän saa mistä tahansa! Vaan eipä saanut meidän lähikaupasta.

Aniksensiemenet morttelointia vaille valmiina.


Olin ajoittanut saippuaprojektin lasteni päiväuniaikaan joten en ehtinyt sekä lähteä metsästämään tarvikkeita muista kaupoista, että tekemään saippuaa tänään. Hain siis kookosrasvat Prismasta ja jätin saippuanvalmistuksen suosiolla huomiseen.

Kookosrasvanhakureissulla nappasin mukaani myös aniksensiemeniä ja ruususuolaa. Aniksensiemenet maseroin oliiviöljyyn; teen anissaippuaa kun öljy on tekeytynyt. Kauniin vaaleanpunainen ruususuola taas tulee suolasaippuaan jota myös meinaan kokeilla. Suolasaippuaa on kovasti kehuttu hellävaraiseksi ja atoopikoillekin sopivaksi ja sehän passaa meille.

Maseroitu öljy tuo saippuaan lisätwistiä


Maserointi tarkoittaa menetelmää jossa esimerkiksi yrttejä uutetaan öljyyn. Maserointi on helppoa: maseroitava aine, tässä tapauksessa murskatut aniksen siemet sekoitetaan (lämpimään) oliiviöljyyn, seos kaadetaan lasipurkkiin ja kansi suljetaan. Öljyn annetaan tekeytyä viikon verran, siivilöidään öljy ja voilà, maseroitu öljy on valmista!

Tämä on mainio menetelmä saada yrttien tehoaineet tai vaikkapa aniksen tuoksu saippuaan mukaan. Saa nähdä miten hyvin aniksen tuoksu saippuassa säilyy, raportoin siitä myöhemmin kun anissaippua on tehty ja valmista käytettäväksi. Sitä ennen täytyy tietysti antaa öljyn maseroitua! :)

Tämän päivän tekeleet; anisöljy maseroitumassa ja kamomillatee valmiina viilennettäväksi.