..eli suppilovahveroiden kuivaamista siihen tarkoitetulla laitteella
Syksyn suppilovahverosaaliin innoittamana päätin vihdoin hankkia talouteemme sienten kuivaamiseen soveltuvan hyötykasvikuivurin (eli sienikuivurin eli kasvikuivurin eli elintarvikekuivurin). Pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen päädyin tilaamaan Sopu –merkkisen laitteen. Sopu-kuivurin lisäksi harkintalistalla olivat Orakas-kuivuri, OBH Nordica-kuivuri ja Evermat-kuivasäilöntälaite.
Hintaa kuivurilla oli 149 e + toimituskulut. Se on paljon rahaa verrattuna esimerkiksi OBH Nordican kasvikuivuriin hintaan (49,95 paikallisessa Prismassa), mutta Sopu-kuivuri tuntui sopivan juuri meidän tarpeisiimme paremmin: Se on iso (=voi kuivata isoja määriä kerralla), kuitenkin kevyt siirrellä ja mikä tärkeintä: sen saa taiteltua kokoon kun sitä ei tarvita. Paljon kuivauspinta-alaa mutta vaatii vain pienen tilan varastoitaessa siis!
Käytännöllisyydestä ja tehokkuudesta Sopu-kuivuri ei ole ihan parhaita arvioita omassa kokoluokassaan netin perusteella saanut, mutta olen vakuuttunut että se on joka tapauksessa paljon parempi kuivausvaihtoehto kuin tähänastiset kokeiluni: sienten kuivaaminen uunissa ja sienten kuivaaminen harson (tai sanomalehden) päällä.
Orakas vai Sopu?
Sienikuivureiden ja kasvikuivureiden ”Rolls Royce ” on ilmeisesti Orakas-kuivuri. Se on kokonsa puolesta kuivureiden raskasta sarjaa kuten Sopukin, mutta eroaa edellisestä ainakin valmistusmateriaaliltaan ja toimintaperiaatteeltaan.
Sopu-kuivuri on polypropeenia (jonka vuoksi se on kevyt ja sen saa taiteltua kokoon) kun Orakas on kauttaaltaan metallia. Sopu-kuivurissa on erillinen lämminilmapuhallin, Orakas-kuivurissa puhallin on integroitu laitteeseen. Hintaa Orakas-kuivurilla on päälle 400 euroa eli yli tuplaten enemmän kuin Sopu-kuivurilla.
Sopu-kuivuri on materiaaliltaan polypropeenia mikä tekee siitä kevyen ja helposti kokoontaiteltavan. |
Polypropeeni materiaalina on Sopu-kuivurille sekä vahvuus että heikkous. Materiaali muistuttaa ulkonäöltään hämäävän paljon hopeanväristä aaltopahvia. (!) Polypropeeni on taipuisaa mikä tekee kuivurin ensivaikutelmasta aika heppoisen. Käyttövalmiiksi koottu kuivuri pysyy kuitenkin tukevasti kasassa ja sen hyllyt kestävät painoa ihan hyvin.
Kuivasulaatikon materiaali muistuttaa ulkonäöltään aaltopahvia. Todellisuudessa se on kestävää ja turvallista muovimateriaalia |
Keveästä ja taipuisasta materiaalista johtuen kuivurin sisällä olevat hyllyt eivät liiku kovin sulavasti; veikkaan että metallisen Orakkaan kanssa vastaa ongelmaa ei ole. En pidä tätä kuitenkaan suurena puutteena sillä kuivuri ei ole jokapäiväinen kodinkone ja hyllyt saa kuitenkin paikoilleen ja pois ilman hermojen menetystä.
Jos on paljon rahaa ja säilytystilaa ja on kuivurin hevijuuseri, Orakas lienee pätevin vaihtoehto. Minun tilanteeseeni Sopu tuntui sopivan paremmin. :)
Sopu-kuivurin kokoaminen ja käyttö
Sopu-kuivurikokonaisuus koostuu kokoon taittuvasta kuivauslaatikosta, ritilämäisistä irrotettavista välihyllyistä sekä lämminilmapuhaltimesta. Laatikko-osan kokoaminen vaati hetken pohdintaa mutta oli kuitenkin mielestäni helppo kasata, insinööriä ei apuun tarvittu.
Laatikko-osa on (heppoisen oloisesta materiaalista huolimatta) suunniteltu varsin toimivaksi ja siinä otettu huomioon monia pieniä yksityiskohtia: hyllyt eivät ole ihan pystysuoraan päällekkäin jotta ilma kiertää helpommin, yläosan luukkuja voi säätää eri asentoihin lämpötilan säätämiseksi yms.
Hämmentävintä kuivurissa mielestäni oli erillinen lämminilmapuhallin joka asetetaan kuivaamisen ajaksi kuivauslaatikon eteen puhaltamaan lämpöä laatikkoon sen alaosassa olevasta aukosta. Tästä soitin valmistajalle ja varmistin että onko alhaalla edessä oleva läppä todellakin puhaltimen oikea sijoituspaikka. Oli se.
Plussaksi Sopu-kuivurille lasken myös varsin ystävällisen asiakaspalvelun; puhelimeen vastaa kuivurin kehittänyt rouva itse. Hän neuvoo mielellään ja jos ei pääse vastaamaan puhelimeen, soittaa kyllä takaisinpäin. Vaikka soitinkin valmistajalle, annan plussaa myös hyvin laadituista kasaus- ja käyttöohjeista sekä ohjeiden mukana tulleesta vinkkivihkosesta.
Sopu-kuivurin lämminilmapuhallin on erillinen ja sen sijoituspaikka on alhaalla kuivauslaatikon edessä. |
Hyvin toimii! :)
Ensimmäiset sienet on nyt kuivattu ja toiset hurisevat sienikuivurissa parhaillaan. Hurruttelin (jo osin harson päällä kuivuneita) suppilovahveroita kuivurissa jonkun tunnin, ja oikein kauniita ja rapsakoita niistä tuli.
Tuoreiden suppilovahveroiden kuivaaminen kestää kuulemma kuutisen tuntia mikä on mielestäni ihan o.k aika kun lopputulos näyttäisi olevan priimaa. Varmistuksen siihenkin saan kun tuo hurisemassa oleva erä on valmis. Huoneessa harson tai sanomalehden päällä kuivatettuja suppilovahveroita en ole saanut niin rapeiksi mitä kasvikuivurilla ensimmäisessä testissä sain.
Tähän astisten kokemusten perusteella olen tyytyväinen hankintaani! Tällä tullaan kuivaamaan tänä syksynä ja tulevina vuosina vielä mooonta sienikopallista ja muitakin kesän ja syksyn herkkuja talven varalle!
Olipa hieno ja perusteellinen kirjoitus!
VastaaPoistaLoistava kirjoitus, kiitos. Taidan tutkia tarkemmin Sopua.
VastaaPoistaHyvä teksti, ja tuli tarpeeseen. Ehkä tän uskaltaa ostaa! Kiitos!
VastaaPoista