Rohtoretki syysmetsään

Siankärsämöä ja kallioimarretta

 

Syksyinen metsä on ihana! Ilmassa tuoksuu syksy ja maisema on joka viikko hieman erilainen vuoden edetessä pikkuhiljaa kohti talvea.

Aiemmin asuimme keskikaupungilla jossa ei metsämaastoa ihan nurkan takaa löytynyt enkä siis ole kovin helposti päässyt jokamiehenoikeuksia hyödyntämään. Tänä vuonna keräsin litratolkulla metsävadelmaa ja mustikkaa kävelymatkan päästä kotoa, mahtavaa! Näitä vadelmia uskaltaa antaa lapsillekin ilman kuumakäsittelyä.   

Nyt syksyllä juohtui mieleen että minullahan nyt oiva mahdollisuus kerätä myös yrttejä ja villivihanneksia. Paras keruuaika on jo ohi mutta joitakin luonnonyrttejä on edelleen saatavilla. Metsään siis!

Siankärsämöä, yhtä tutuimmista luonnonrohdoista lähdin hakemaan mutta mukaan tarttui muutakin. Löysin muutamia kantarelleja, napsin suuhuni syksyn viimeisiä mustikoita ja ensimmäisiä puolukoita.  Mukava yllätyslöytö oli saniainen nimeltä kallioimarre jonka juuria otin mukaani muutamia.  

Pieni saniainen nimeltä kallioimarre. Juurta voidaan käyttää rohtona.

Kallioimarteen parhaat keruuajat ovat touko- ja syyskuu joten sen osalta ajoitus osui ihan nappiin. Olen lukenut kallioimarteen rohtokäytöstä ja kun niitä tielleni osui, ajattelin testata millaista tämä metsän oma lakritsi on!

Kallioimarteen juuri on pitkä maavarsi. Sen avulla kasvi leviää laajoiksi kasvustoiksi.

Kallioimarre on pieni saniainen joka kasvaa kivikoissa ja kantojen päällä. Se on melko yleinen ainakin eteläisessä Suomessa mutta saattaa jäädä huomaamatta isompien saniaisten seasta. Juuri on vaakasuoraan kasvava maavarsi melko lähellä maanpintaa. Juuri on helppo irrottaa maa-alustastaan. 

Kallioimarteella on ollut paljon lempinimiä; sitä on sanottu muun muassa mesijuureksi ja kalliomakiaksi. Nimet tulevat juuren lakritsimaisen makeasta mausta ja aikanaan kallioimarretta onkin käytetty luonnon ”karkkina”.

Luonnonrohdoista teetä talviköhään

Makeisen lisäksi tätä pikku saniaista on käytetty erityisesti rohtona; kuivattua juurta on myyty Suomessa apteekeissakin 1800-luvulla. Kallioimarteen juurta käytettiin hengitystieinfektioissa limaa irrottavana lääkkeenä, hien- ja virtsanerityksen lisäämiseen sekä maksavaivoihin. 

En ole kallioimarretta koskaan maistanut saati rohdoskäytössä testannut joten otin pari pientä juurenpalaa mukaani. Kotona putsasin juuret, haukkasin pienen palan ja kyllä, juuressa on ihan selvä lakritsainen, ehkä hiukan yskänlääkemäinen maku! Makeuttakin on ihan selvästi (juuri sisältää sokereita), mutta niin on myös kitkeryyttä joten mitään herkkukarkkia tämä ei nykymakeisiin tottuneelle varsinaisesti ole. 

Tosi mielenkiintoinen ja vahva maku kuitenkin, ei mitenkään kamalan paha edes! Rohto maistui suussa pitkään mutta ei minusta vastenmielisellä tavalla kuitenkaan. Ajattelin kuivata juuret ja keittää niistä ja siankärsämöstä teetä talven köhätauteihin. Kaikkea sitä metsästä löytyykin!

Kallioimarteesta löytyy lisää juttua muunmuassa Helsingin Vartiosaaresta kertovassa blogissa nimeltä Villiltä vihreältä saarelta, samoin esimerkiksi Tiedebasaari tarjoaa rohdosta napakan tietopaketin.