Sivut

maanantai 3. syyskuuta 2012

Merisuolasaippua



Saippuaresepti ja kertomus kuinka homma eteni


Eilen siis sain vihdoin tehtyä ensimmäisen erän saippuaa. Reseptiksi valitsin Saara Kuhan "Käsintehtyä Saippuaa" -kirjasta merisuolasaippuan jota hieman sovelsin lisukkeiden eli tuoksujen ja merilevän osalta. 

Tässä alkuperäinen resepti: 


     Merisuolasaippua


·         250g kookosrasvaa
·         220 g oliiviöljyä
·         30g risiiniöljyä
·         130 g vettä
·         75 g lipeää
·         1 arkki nori-levää
·         0,5-1 kg karkeaa tai puolikarkeaa merisuolaa

·         Tuoksut:
o   10 ml eteeristä rosmariiniöljyä
o   5 ml eteeristä piparminttuöljyä
o   10 ml eteeristä eukalyptusöljyä
o   10 ml eteeristä sitruunaöljyä
o   1 ml eteeristä patsuliöljyä

Omaa saippuaani sovelsin siten että laitoin eteeristen öljyjen sijaan saippuaan Gracefruit -merkkistä Nautical-tuoksuöljyä. Merilevän surauttelin sauvasekoittimella veden kanssa ja siivilöin veden. Mikäli alkuperäistä ohjeistusta oikein tulkitsin, merilevä olisi kuulunut laittaa saippuaan mukaan. En muistanut mitata tarkkaa veden määrää ennen levän ja veden sekoittamista, siksi päädyin siivilöimään veden jotta saan nestettä varmasti oikean määrän. 

Merisuolasaippuan ainekset yhteiskuvassa. Lipeä puuttuu kuvasta, sitä ujostutti.




































Keräsin keittiöön kaikki tarvittavat ainesosat ja tarvikkeet. Aineksen näkyvät reseptissä ja kuvassa, tässä vielä lista työvälineistä joita käytin: 

  •   tarkka vaaka (tarkkuus  1g)
  •  sauvasekoitin
  •  kattila kookosrasvan sulatusta varten
  • pieni kippo lipeän mittaamista varten
  • kannellinen lasipurkki lipeän ja veden sekoittamista varten
  • pari muovikannua öljyn ja veden mittaamista varten
  • riisiniöljylle oma mitta-astia
  • silikoninuolija (tällä sai viimeisetkin öljytipat mitta-astioista ulos)
  •  harso (tällä siivilöin merileväveden, tämä toimenpide ei kuulunut alkuperäiseen ohjeeseen)
  •  metallilusikka
  •  kertakäyttöiset suojahanskat
  • saippuamuotit (joista osan vuorasin leivinpaperilla)

 

 

Tästä saippuan valmistus alkoi:

 

Ihan ensin puin päälleni pitkähihaisen hupparin. Pitkät hihat suojaavat mahdollisilta lipeä- tai saippuamassaroiskeilta. Laitoin lisäksi suojahanskat. Varsinaisia suojalaseja minulla ei ollut; silmälasit saivat toimittaa suojalasien virkaa. 

 Mittasin ainekset…

 

lipeän punnitus
Lipeä..

merilevävesi...

oliiviöljyn punnitus
oliiviöljy...

Risiiniöljyn punnituys
risiiniöljy...

..ja kookosrasvan punnitus.

Sitten laitoin kookosrasvan sulamaan kattilaan, levy oli kakkosella. 



kookosrasva sulamassa
Kookosrasva sulamassa

Kun kookosrasva oli sulanut, laitoin kattilaan myös muut rasvat, sekoitin hieman ja vein rasvaseoksen parvekkeelle jäähtymään. Rasvaseoksen tulisi olla Käsintehtyä  Saippuaa –kirjan mukaan noin huoneenlämpöistä. (Minun rasvani ei ihan niin viileää tainnut olla kun lisäsin lipeäliuoksen.)

Lipeäliuoksen tekemistä jännitin kovasti. Käteni taisivat hieman täristä kun mittailin lipeää! Lisäsin lipeän tosi varovasti veteen. Tämä on tärkeää: Lipeä lisätään aina veteen, vettä EI saa missään nimessä kaataa lipeän päälle. Muuten lipeä saattaa poksahdella, räiskyä ja roiskua. 

Kun kaikki lipeä oli vedessä, aloin hitaasti pyöritellä kannella suljettua lasipurkkia jotta lipeä sekoittuisi veteen. Tässä vaiheessa lipeä kuumenee. Se todella kuumeni, ajattelin että lipeä kehittäisi hieman lämpöä, mutta purkki oli veden kohdalta todellakin kuuma. Sekoitus on hyvä tehdä tiskialtaan päällä varmuuden vuoksi.

Lipeän sekoitus veteen
Lipeän huljuttelua. Tätä jännitin kovasti! Seoksen tekeminen onnistui hyvin, vaikka seos kuumeni enemmän kuin osasin odottaa.


Kun lipeärakeet olivat sulaneet, kaadoin seoksen kattilaan rasvan joukkoon. Tässä pätee sama sääntö kuin veden ja lipeän kanssa: ensin rasva, sitten lipeä. Tässä vaiheessa huokasin helpotuksesta. Minua eniten jännittänyt vaihe oli hoidettu kunnialla! 

Keittiössä parvekkeen ovi oli raollaan, mutta tässä vaiheessa laitoin oven auki ihan kokonaan. Rasva-vesi-lipeäseoksesta lähti epämiellyttävä kemikaalinhaju jota ei kannata hengitellä. Haju ei ollut niin voimakas kun olin ajatellut mutta jotenkin tosi epämiellyttävä kuitenkin. 

Saippuamassan sekoitus
Seos kiisselöityi nopeasti.


Surauttelin seosta sauvasekoittimella ja se lähti kiisselöitymään tosi hyvin. Sauvasekoitin kannattaa pitää sekoitusastian pohjassa jotta sekaan ei tule ilmakuplia. Välillä pyörittelin keitosta varovasti niin että sauvasekoitin ei ollut päällä. Montaa minuuttia ei tarvinnut surruttaa kun arvioin kiisselin olevan sopivaa; seos muistutti vanukasta tai kakkutaikinaa ja kiisselikuviot pysyivät pinnalla jonkin aikaa. 

Merisuolaa saippuaseokseen
Lisäsin suolan ja tuoksun saippuuaan kun seos oli kiisselöitynyt.


Tässä vaiheessa lisäsin joukkoon paketillisen (800 grammaa) karkeaa merisuolaa ja vapaalla kädellä hajustetta. Sekoitin lisukkeet huolellisesti silikoninuolijalla. Hajustepullossa oli noin 10 ml ja käytin pullosta ehkä viidenneksen tai neljänneksen. Nyt ainakin tuntuu että tuo oli liikaa, toivottavasti tuoksu miedontuu ajan mittaan! Ainakin Saara Kuhan Käsintehtyä Saippuaa –kirjassa tuoksuöljyjä neuvotaan yleensä laittamaan reilusti enemmän kuin 10 ml, joten en osannut arvata että noin pienestä määrästä noin vahva tuoksu tulisi. Mutta ehkä Saara tietää, varmaankin tuoksu tosiaan miedontuu ajan mittaan! :)

Alkuperäisessä suolasaippuan ohjeessa sanottiin että tämä massa kovettuu todella nopeasti. Minun massani ei kovettunut ihan saman tien, ehdin hyvin annostella riisipuurolta näyttävän seoksen muotteihin. Kun kävin parin tunnin päästä saippuoita tsekkaamassa, olivat ne jo mukavasti jämähtäneitä. Illalla irrotin saippuat muoteistaan. Parhaiten saippuat irtosivat niistä muoteista joihin olin laittanut suikaleen leivinpaperia, mutta irtosivat muutkin ihan nätisti. 

Merisuolasaippuaa
Tältä saippuat näyttävät tänään. Leikkasin yhden saippuapalan puoliksi; leikkauspinta on osittain siisti ja suora, osittain saippua "murtui".


Vaikka nämä ovat valmiita muottiin valettuja paloja, leikkasin yhden palasen eilen puoliksi testin vuoksi. Kun kuvasta näkyy, alkuosa leikkautui tosi siististi, loppuosa ikään kuin murtui. Tykkään enemmän tuosta ”murtuneesta” pinnasta, sen kun saisi koko pinnalle suolasaippuahalkoa leikatessa. Kivoja nämä valmiit palatkin toki ovat! (Kuva saippuoista muoteissaan löytyy eilisestä postauksestani.)

5 kommenttia:

  1. jos käyttää valmista saippumassaa, kuinka paljon sitä pitää olla tuohon sinun tekemään määrääsi, mistä olet saanut muotit ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saippuaa on yhteensä suunnilleen reilu kilo, veikkaisin. 8 kpl noin 7 cm mittaisia, 4,5 cm leveitä ja n 3, 5 cm korkeita saippuoita.

      Jos haluat tehdä valmiista massasta suunnilleen saman määrän saippuaa, näppituntumalta sanoisin että 700 grammaa (n. 7 dl) valmista saippuamassaa ja 500 g karkeaa suolaa (jos siis teet suolasaippuaa).

      Suolaa voi laittaa enemmänkin, vaikka saman verran kuin saippuamassaa jos niin haluaa. Suolan määrää ei tarvitse miettiä ihan grammalleen, se on enemmän mielipideasia. :)

      Muotit ostin Clas Ohlsonilta; ne eivät ole varsinaisesti saippuamuoteiksi tarkoitettuja vaan ovat ruuvien yms. pikkusälän säilytykseen tarkoitettuja irrallisia ”lokeroita” muovialustalla. Ovat kyllä oikein sopivan kokoisia saippuamuoteiksi, itse tykkään näistä kovasti!

      En ole itse valmista saippuamassaa kokeillut, mutta ainakin nämä minun saippuani ovat irronneet muotista paremmin kuin olen laittanut pohjalle reunojen yli tulevan leivinpaperisuikaleen ennen saippuamassan kaatamista.

      Ensin pohjasta painamalla ja sitten leivinpaperin reunoista nostamalla jähmettyneet saippuat ovat irronneet oikein nätisti! (Kaikkein parhaiten saippuat ovat irronneet silikonimuoteista; sellaisista joita käytetään leivonnassa. )

      Näitä Clas Ohlosnin muotteja ei kannata kaataa ihan täyteen, muuten saippuapaloista tulee vähän liiankin isoja!

      Poista
  2. Millaista tuo suolasaippua on käytössä?

    VastaaPoista
  3. Moikka
    olisin utelias saasaada tietää mihin tätä merisuolasaippuaa käytetään....?
    Tällä olisi yksi tiedon haluinen....!
    olisin ylen onnellinen jos saisin tietää tästä saippuasta
    kiitos etukäteen

    VastaaPoista
  4. Voisikohan tähän reseptiin lisätä esim. mustan meren mutaa? osaatko arvioida kuinka paljon sitä tulisi käyttää, jos lisäisi?

    VastaaPoista