Sivut

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Suolasaippua kasvoille

Valmistusiltana muoteistaan irroitetut suolasaippuat irtosivat ehjinä, seuraavaan päivään odottaneet rikkoutuivat hieman.

Olen jotenkin hurahtanut suolasaippuoihin; niitä on kiva tehdä ja suolakiteet näyttävät minusta oikein kauniilta saippuassa. Kun suola on lisäksi hyvästä iholle, miksipä en suolasaippuaa keittelisi! :)

Ihan ensimmäinen itse tekemäni saippua oli merisuolasaippua. Tässä välillä olen tehnyt suolattomia saippuoita; kamomillasaippuan, muksusaippuan ja tyrnisaippuan mutta nyt oli taas suolaisen version vuoro.

Aiemmin kerroinkin että olen tällä hetkellä aika hunningolla ihonhoidollisissa asioissa joten jotain piti tehdä nimenomaan kasvojen ihoa varten. Kokemusta saippuan ja kosmetiikan valmistuksesta on vielä sen verran vähän että päätin turvautua viisaampien apuun ja käyttää valmista reseptiä itse suunnitellun sijaan.

Pähkinä on tehnyt suloista suolasaippuaa kasvoille ja käyttökokemukset ovat olleet hyviä joten päätin testata hänen reseptiään. Omistani jätin värit ja tuoksut pois, nesteenä käytin veden sijaan pihlajanmarjojen keitinvettä ja suolana hienoa Himalajan ruususuolaa.

kasvoille tarkoitetun suolasaippuan valmistusaineet
Suolaisiin kasvosaippuoihin tuli lipeää, pihlajanmarjojen keitinvettä, palmuöljyä, kookosrasvaa, oliiviöljyä, hienoa ruususuolaa, risiiniöljyä ja hiukan vettä marjaveden lisäksi.


Tämän saippuan rasvoina käytetään kookosrasvaa, risiiniöljyä ja oliiviöljyä. Kookosrasva ja risiiniöljy tuovat vaahtoavuutta, oliiviöljy taas on hellävarainen saippuaöljy. Kun kasvosaippuasta on kyse, ylirasvoitusta reseptiin on laitettu reilusti; 20%. Tavallisissa saippuoissa viiden prosentin ylirasvoitus on ihan riittävä. Ylirasvoituksella varmistetaan että kaikki lipeä taatusti neutraloituu. Mieluummin siis pikkuisen liikaa rasvoja suhteessa lipeään! Suolaisten kasvosaippuoiden reseptin kokonaisuudessaan löydät Pähkinän blogista, kurkkaa tarkat mitat sieltä!

Ylirasvoitus on yleensä huomioitu saippuaresepteissä. Ainakin esimerkiksi Saara Kuhan Käsintehtyä saippuaa -kirjan resepteissä sopiva ylirasvoitus on valmiina. Valmiita reseptejä käytettäessä ei ylirasvoituksesta siis yleensä tarvitse itse huolehtia.


Marjavesi-lipeäseos kuumeni 



lipeäseos jäähtymässä
pihlajanmarjavesi-lipeäseos parvekkeella jäähyllä. Väri muuttui tosi tummaksi!

Mittailin aineet tarkalla keittiövaa’alla, sulatin rasvat ja laitoin pihlajanmarjaveden ja lipeän lasiseen sekoitusastiaan ja kannen kiinni. Huljuttelin seosta lipeän sulattamiseksi veteen. Tällä kertaa seos kuumeni todella paljon. Pari sitkeä lipeähippusta ei meinannut millään sulaa mutta minun oli pakko viedä astia parvekkeelle jäähylle etteivät sormet palaisi! Pihlajanmarjaveden kauniin hohtava punainen väri muuttui lipeän kanssa kuumuessaan tuollaiseksi tummanpunertavan ruskeaksi.  Mielenkiinnolla odotin miten seos värjää saippuakiisselin.

Kiisselistä tuli.. vihertävää! Sellaista kellanruskean vihreään vivahtavaa mitä saattaa löytyä pienten vauvojen vaipoista. Jepjep. Uskoin ja toivoin että väri vielä muuttuisi ja niin onneksi kävi. Kun sekoitin suolat joukkoon, seos oli jo vaalean kellertävää, paljon miellyttävämmän väristä. Alkuperäisessä reseptissä suolaa käytetään 800 grammaa, minun suolani kuitenkin olivat puolen kilon pusseissa joten se sai riittää ja ihan sopivalta määrältä se tuntuikin.

Suolasaippua kannattaa irrottaa muotista jo valmistuspäivänä


Koska suolasaippua on tavallista saippuaa hankalampaa leikata, käytin valmiita muotteja. Tällaisille ”kauneussaippuoille” sopivat kukkaset ja sydämet. Sydänmuottiin tekemieni saippuoiden pinnalle ripsuttelin koristeeksi ruususuolaa pussin pohjalta, se näytti (ja näyttää) minusta aika kivalta.

Illalla menin testaamaan kuinka palat irtoavat ja ihan kivasti ne muoteistaan lähtivätkin. Silikonin pintaan jäi pikkuruisia saippuahippusia joten ajattelin antaa loppujen saippuoiden levätä yön yli. Se oli virhe. Seuraavana päivänä irrottamistani saippuoista jäi muotteihin suorastaan lohkareita!

Noooh, ainakin muutama muotovaliosaippua tähänkin satsiin sisältyy joten tyytyväinen olen! :) Muistanpahan seuraavalla kerralla että pidempi muottiaika EI ole suolasaippuoille hyväksi, ainakaan silikonimuoteissa!

2 kommenttia:

  1. Minulla taas ei ole ollut mitään ongelmaa irroittaa suolasaippuoita vaikka ne olisivat oleet silikonimuotissa 3-4 päivää. Päinvastoin. Ja ihan samanlaista muottia olen käyttänyt.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista! Olisikohan sittenkin niin ettei pidempi aika vaikuttanut murenemiseen? Kuten kuvasta näkyy, muotit saippuoineen olivat aamuauringon paisteessa > korkeampi lämpötila kuin illalla ensimmäisiä saippuoita irrotellessani. Toisaalta taas tuossa huoneessa kuivatetaan myös pyykkejä > ilmankosteus on saattanut olla korkeampi aamulla. Hmm.

    VastaaPoista